FB_IMG_1552761342480.jpg

SUOLAKUORESSA KYPSENNETTYÄ SIIKAA

 

2 kpl noin 500 g painoista, perattua siikaa

hienoa merisuolaa 

mustapippurirouhetta

2 limettiä

nippu tilliä

2 kg karkeaa merisuolaa

 

 

 

Huuhdo kalat ja pyyhi pinta talouspaperilla.

Mausta siiat sisältä suolalla ja mustapippurilla. Viipaloi limetit ja asettele viipaleet sekä tilli kalojen sisään. Ripottele foliolla vuoratun vuoan pohjalle 2 cm kerros merisuolaa ja nosta kalat suolapedille. Peitä kalat kokonaan parin sentin suolakerroksella niin, että kaloja ei näy lainkaan. Kostuta suolaa hiukan vedellä suihkupullon avulla, jotta suola kovettuu kuoreksi. Painele folion reunat tiiviisti kaloja vasten.

Nosta vuoka 225 asteiseen uuniin ja kypsennä noin 20 minuuttia. Ota vuoka pois uunista ja anna kalojen vetäytyä suolakuoren alla kymmenisen minuuttia.

Irrota suolakuori ja nahka ja tarjoile esimerkiksi parsarisoton kera.

 

FB_IMG_1552761346172.jpg

 

 

PARSARISOTTO 

 

1 sipuli

3 valkosipulin kynttä

loraus oliiviöljyä

3 dl risottoriisiä

2 dl kuivaa valkoviiniä

9 dl kasvislientä (2 kasvisliemikuutiota + 9 dl kiehuvaa vettä)

500 g parsaa

2 dl parmesaaniraastetta

nokare voita (n. 2 rkl)

mustapippuria myllystä

 

 

 

Huuhtele parsat ja taivuta varsia yksi kerrallaan pitäen kiinni molemmista päistä - parsa katkeaa itsestään siitä kohdasta, mihin kuiva osa päättyy. Halutessasi kuori parsat nupun alapuolelta kuorimaveitsellä.

Pilko parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi ja ota nuput erilleen.

Laita parsanpalaset kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen nuppuja lukuunottamatta ja keitä 2 minuuttia. Lisää sitten sekaan nuput ja keitä vielä 2 minuuttia. Kaada parsat siivilään ja valuta vielä kylmää vettä päälle, jotta kypsyminen lakkaa. (Tämän vaiheen voi tehdä halutessaan jo hieman etukäteen valmiiksi.)

 


Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kiehauta 9 dl vettä ja liuota siihen 2 kasvisliemikuutiota. Kuumenna sitten teflonkasarissa loraus oliiviöljyä ja kuullota sipuleita hetki miedolla lämmöllä. Lisää sitten risottoriisi ja kuullota myös sitä hetki. Kaada riisin sekaan sitten valkoviini ja anna kiehua rauhallisesti hämmentäen, kunnes lähes kaikki viini on imeytynyt riisiin.

Ala sitten lisätä kasvislientä riisin sekaan desi tai pari kerrallaan. Hämmennä risottoa koko ajan. Lisää kasvislientä erissä kunnes kaikki kasvisliemi on käytetty. Tämä vaihe kestää noin parikymmentä minuuttia, eli niin kauan kunnes riisi alkaa olla kypsää (purutuntumaa saa kuitenkin vähän jäädä) ja risoton rakenne kermainen ja valuva.

 Lisää risottoon lopuksi reilusti parmesaaniraastetta, mustapippuria myllystä, nokare voita sekä parsan palaset. Anna risoton maustua pari minuuttia kannen alla (älä jätä tätä vaihetta väliin!).
Tarjoa risotto heti parmesanraasteen kera.

 

Viinilasillinen: Yalumba Y Series Riesling