FB_IMG_1529045965356.jpg

UUNILOHI

 

noin 1 kg painoinen lohifilee (suomalaista merilohta)

hienoa merisuolaa

sitruunapippuria

nippu tilliä silputtuna 

1/2 nippua kevätsipulia silputtuna 

150 g smetanaa

150 g creme fraiche

1 sitruunan raastettu kuori + mehu

1 maustemitta cayennepippuria 

 

 

 

 

Laita lohifilee vuokaan nahkapuoli alaspäin.

Mausta filee suolalla ja pippurilla ja ripottele päälle tilli- ja kevätsipulisilput. Sekoita smetana ja creme fraiche keskenään. Sekoita joukkoon sitruunankuoriraaste, sitruunamehu sekä cayennepippuri. Levitä seos lohifileen päälle. 

Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin puolisen tuntia, kunnes pinta on saanut väriä.

Tarjoile esim.  uusien perunoiden kanssa.

 

 

 

 

 

PAAHDETTUA VARSIKUKKAKAALIA JA VARSIPARSAKAALIA

 

1 pkt varsikukkakaalia

1 pkt varsiparsakaalia

loraus oliiviöljyä 

suolaa myllystä 

mustapippuria myllystä 

vastaraastettua parmesaania 

 

 

 

 

 

Huuhtaise kaalit ja laita ne vierekkäin uunipellille. Valuta päälle oliiviöljyä ja pyöräytä pintaan reilusti suolaa ja mustapippuria myllystä. Paahda 200 asteisessa uunissa noin 6 minuuttia, kunnes kaalit ovat saaneet hiukan väriä, mutta ovat edelleen rapsakoita.

 

 

FB_IMG_1529045961909.jpg

Viinilasillinen: Wolfberger Riesling