22814004_498548620507151_502406522093688

HIRVEN PAAHTOPAISTI MAKUNYSTYRÄN TAPAAN

 

1 kg hirven sisäpaistia

suolaa myllystä

mustapippuria myllystä

voita paistamiseen 

muutama oksa tuoretta timjamia tai rosmariinia

1 dl punaviiniä

 

 

 

Ota paisti huoneenlämpöön vähintään tunti ennen kypsentämistä.

Mausta liha suolalla, mustapippurilla ja timjamilla.

Ruskista paisti kauttaaltaan voissa kuumalla pannulla.

Nosta paisti uunivuokaan ja asettele päälle tuoreet yrtit. Tökkää lihan paksuimpaan kohtaan paistomittari. Kaada vuokaan 1 dl punaviiniä.

Kypsennä paistia 125 asteisessa uunissa, kunnes mittari näyttää 60 astetta (muistaakseni tähän kului aikaa noin 45-60 minuuttia.) Valele paistia kerran-pari paistoliemellä paistamisen aikana. Ota paisti pois uunista ja kääri folioon noin 45 minuutiksi.

Tällä välin ehdit kypsentää uunijuurekset.

 

 

 

 

UUNIJUUREKSET

 

4 Rosamundaa

4 porkkanaa 

2 palsternakkaa

1 keskikokoinen lanttu

4 punajuurta

oliiviöljyä

juoksevaa hunajaa

gourmetsuolaa

mustapippuria myllystä

 

 

 

 

Kuori ja kuutioi juurekset. Sekoita ainekset uunipellillä ja kypsennä 225 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

 

 

 

 

SHERRY-PUNAVIINIKASTIKE

 

nokare voita

1 iso punasipuli silputtuna

3 valkosipulinkynttä viipaloituna

1 porkkana

1 palsternakka

2 dl täyteläistä punaviiniä

2 dl puolikuivaa sherryä

2 dl Demi Glace-kastikepohjaa

2 tummaa fondikuutiota

3 laakerin lehteä

3 rkl muscovadosiirappia

2 rkl viikunabalsamicoa 

1/2-1 tl suolaa

1 tl mustapippurirouhetta

muutama oksa tuoretta timjamia

muutama oksa tuoretta rosmariinia

 

 

 

Silppua punasipuli ja kuullota sitä hetki voissa, jotta se pehmenee. Kuori ja viipaloi kasvikset ja lisää kattilaan.

Lisää punaviini ja sherry.

Mittaa loput ainekset kattilaan ja keitä puolisen tuntia. 

Siivilöi puhtaaseen kattilaan ja suurusta tarvittaessa, itse en suurustanut.

Suurustaminen: Sekoita 1 rkl maissijauhoja ja 1/2 dl kylmää vettä. Lisää suurus ohuena nauhana siivilöidyn kastikkeen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kiehauta ja lisää halutessasi vielä nokare voita kiiltoa antamaan.

 

22789029_498548600507153_326020853049419

Viinilasillinen: Casa Santos Lima Fortíssimo