Ruokia%20ja%20leivonnaisia%2027.12.2016%

GRAAVISIIKA

 

2 siikafileetä (yhteensä noin 500-600 g)

2 rkl karkeaa merisuolaa

2 tl sokeria

1 tl mustapippurirouhetta

muutama oksa tuoretta tilliä

 

 

Nypi siikafileistä ruodot pois. Mausta fileet suolalla, sokerilla ja mustapippurilla. Pätki tillinoksat ja asettele ne toisen fileen päälle. Nosta päälle toinen siikafilee niin että fileiden lihapuolet ovat vastakkain. Kääri fileet kelmuun tiiviiksi paketiksi. Laita paketti jääkaappiin ja aseta päälle paino, esimerkiksi lautanen. Anna maustua noin puolitoista vuorokautta. 

Avaa paketti, poista tillinoksat ja raaputa ylimääräiset suola ja pippuri pois. Leikkaa fileet vinottain nahkaa kohti ohuiksi viipaleiksi. Asettele viipaleet tarjolle ja koristele tillin oksilla.