Ruokia%20ja%20leivonnaisia%2017.4.2016%2

PALSTERNAKKAPYREE

kahdelle

 

400 g palsternakkaa 

2 rkl voita 

3/4 dl kuohukermaa 

suolaa

 

 

Kuori ja kuutioi palsternakat. Keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kuumenna kerma ja voi. Kaada palsternakkojen keitinvesi pois ja soseuta palsternakat monitoimikoneessa. Kaada kuumaa kerma-voiseosta ohuena nauhana palsternakkasoseen joukkoon koneen käydessä. Mausta maun mukaan suolalla.

 

 

LISÄKSI

 

2 siikafileetä

nippu parsaa 

voita 

suolaa ja mustapippuria myllystä 

 

 

Nypi siikafileistä ruodot pois ja leikkaa fileet 3-4 osaan fileiden koosta riippuen.

Huuhtele parsat ja taivuta varsia yksi kerrallaan pitäen kiinni molemmista päistä - parsa katkeaa itsestään siitä kohdasta, mihin kuiva osa päättyy. Halutessasi kuori parsat nupun alapuolelta kuorimaveitsellä.

Kuumenna kaksi paistinpannua. Kun pannut ovat kuumia, pienennä lämpöä hieman ja laita pannuille reilut nokareet voita. 

Nosta toiselle pannulle muutama siikafileepala nahkapuoli alaspäin ja pyöräytä pintaan suolaa ja mustapippuria myllystä. Käännä fileet kun nahkapuoli on saanut väriä. 

 

Laita parsat toiselle pannulle. Kääntele parsoja silloin tällöin. Levy kannattaa pitää melko miedolla lämmöllä etteivät parsat pala. Mausta parsat suolalla ja mustapippurilla.

 

Laita lautaselle reilun kokoinen nokare palsternakkapyreetä ja nosta päälle siikafileepalat sekä muutama parsa. Meillä tarjottiin lisäksi avokado-mansikkasalaattia

 

Ruokia%20ja%20leivonnaisia%2017.4.2016%2

Ruokia%20ja%20leivonnaisia%2017.4.2016%2

Viinilasillinen: Deep Roots Riesling