Ruokia%20ja%20leivonnaisia%2011.11.2015%

BROILERIA KOREALAISITTAIN MAKUNYSTYRÄN TAPAAN

 

marinadi:

2 rkl gochujangia

1/2 dl soijaa

3 rkl Miriniä

1 1/2 dl fariinisokeria

3 valkosipulinkynttä hienonnettuna

1 1/2 rkl inkivääritahnaa

1 rkl seesamiöljyä

1 tl mustapippurirouhetta

 

 

lisäksi:

1 rs (noin 430 g eli 3 kpl) maustamattomia broilerin ohutleikkeitä

2 makeaa sipulia

seesamiöljyä

2 porkkanaa

1 kesäkurpitsa

2 kevätsipulia 

paahdettuja seesaminsiemeniä

 

 

Sekoita marinadin ainekset keskenään kannellisessa rasiassa. Leikkaa broilerfileet reilunkokoisiksi paloiksi ja kääntele ne marinadin joukkoon. Kuori ja paloittele sipulit reilunkokoisiksi paloiksi ja kääntele myös sipulipalat marinadin joukkoon. Laita jääkaappiin marinoitumaan 1-2 tunniksi. Ota rasia huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen paistamista.

 

Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla ja siirrä pieneen kulhoon odottamaan.

 

Kuori porkkanat, pätki ne 4 osaan ja leikkaa ne ohuiksi tikuiksi. Paloittele kesäkurpitsa.

Paista porkkanatikkuja seesamiöljyssä muutama minuutti välillä sekoitellen ja siirrä lautaselle odottamaan.

Paista myös kesäkurpitsapaloja muutama hetki ja siirrä lautaselle odottamaan.

Varo kypsentämästä kasviksia liikaa, sillä ne saavat jäädä hieman napakoiksi.

 

Paista broiler- ja sipulipalat marinadeineen parissa-kolmessä erässä, kunnes broilerit ovat kypsiä. Lisää myös kasvikset pannulle ja anna kiehua kannen alla keskilämmöllä noin vartin verran.

Silppua kevätsipulit ja sekoita kastikkeen joukkoon.

Tarjoa keitetyn jasmiiniriisin kera. Koristele annokset paahdetuilla seesaminsiemenillä.

Ruokia%20ja%20leivonnaisia%2011.11.2015%

Gochujang on korealainen chilitahna. Löytyy ainakin isoimmista K-Supermarketeista.

 

 

Ruokia%20ja%20leivonnaisia%2011.11.2015%

Chileläinen Cono Sur Bicicleta Riesling toimi täydellisesti makeantulisen broilerin kaverina.

 

 

Ideakeittiö