Ruokia%20ja%20leivonnaisia%2016.8.2015%2

MANSIKKA-LIMETÄYTEKAKKU

 

pohja:

8 kananmunaa

3 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta

 

 

kostutus:

5 dl Spritea tai makeaa kuohuviiniä

 

 

täyte:

2 dl kuohukermaa vaahdotettuna

2 prk valkosuklaa-limerahkaa

2 limen raastettu kuori + mehu

1 rkl tomusokeria

1 1/2 l mansikoita

 

 

koristeluun:

1 l mansikoita

1 l kuohukermaa

3 rkl tomusokeria

1 limen raastettu kuori

1 lime viipaloituna

sitruunamelissaa

 

 

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään, siivilöi vaahdon joukkoon ja kääntele varovasti sekaisin.  Kaada taikina voideltuun vuokaan (30 x 30 cm) ja paista 175 asteisessa uunissa n. 40 minuuttia Jos pohja näyttää tummuvan liikaa, laita päälle leivinpaperi. Pohja kannattaa paistaa päivää ennen täyttämistä, niin se ei murene niin paljon leikattaessa.

 

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka, limenkuoriraaste, limemehu ja tomusokeri. 

Perkaa ja paloittele mansikat.

Vuoraa kelmulla vuoka, jossa paistoit kakun. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan ja laita kakun päällimmäiseksi tuleva levy vuokaan leikkuupinta ylöspäin. Kostuta kolmasosalla nesteestä. 

Levitä päälle puolet kerma-rahkaseoksesta ja ripottele päälle puolet mansikanpaloista.

Nosta keskimmäinen kakkulevy päälle ja kostuta sekin kolmasosalla nesteestä. 

Levitä päälle loput kerma-rahkaseoksesta ja ripottele päälle loput mansikanpalat.

Kostuta viimeisen kakkulevyn leikkuupintaa hiukan nesteellä ja nosta sitten täytteen päälle vuokaan leikkuupinta alaspäin. Kostuta lopulla nesteellä. Peitä kelmulla ja anna makujen tasaantua jääkaapissa yön yli.

 

 

Perkaa ja puolita mansikat.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta maun mukaan tomusokerilla.

Kumoa kakku tarjoiluvadille. Levitä pääliosaan ohut kerros kermavaahtoa, reunoille ei tarvitse. 

Pursota reunoille kermavaahtoa. Koristele reunat limenkuoriraasteella.

Asettele päälle mansikanpuolikkaita, koristele limeviipaleilla ja sitruunamelissalla.