Ruokia%20ja%20leivonnaisia%208.3.2015%20

Tämän pastan idean sain avokado-pastasta. Ajattelin kokeilla samantyyppistä pastaruokaa tuoreesta parsasta. Tästä tuli varsin toimiva kokonaisuus =).

 

PARSA-PASTA

1 nippu parsa

 

kastike:

loraus oliiviöljyä

1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori

1 valkosipulinkynsi puristettuna

reilusti suolaa

reilusti mustapippuria myllystä

1 dl parmesanraastetta

2 rkl ruohosipulisilppua

n. 1 dl pastan keitinvettä

 

lisäksi:

200 g nauhapastaa (Tagliatelle) keitä pakkauksen ohjeen mukaan (lisää keitinveteen loraus öljyä ja reilusti suolaa)

 

tarjoiluun:

parmesanraastetta

paahdettuja pinjansiemeniä

 

Sekoita kulhossa kastikkeen ainekset. Suolaa ja mustapippuria pitää olla reilusti!

Huuhtele parsat ja taivuta varsia yksi kerrallaan pitäen kiinni molemmista päistä - parsa katkeaa itsestään siitä kohdasta, mihin kuiva osa päättyy. Kuori parsat nupun alapuolelta. Pilko parsat muutaman sentin mittaisiksi paloiksi ja ota nuput erilleen. Keitä parsan paloja suolatussa vedessä 3 minuuttia. Lisää nuput ja keitä vielä 1-2 minuuttia. Valuta parsat siivilässä.

Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa.  Lisää n. 1 dl pastan keitinvettä,  valutettu pasta sekä keitetyt parsat. 

Tarjoile heti vastaraastetun parmesaanin ja paahdettujen pinjansiementen kera.

Minä paistoin vielä kyytipojaksi kuhafileetä voissa pannulla. Mausteeksi pyöräytin myllystä suolaa ja mustapippuria ja puristin sitruunanpuolikkaasta hiukan mehua pintaan.

 

Viinilasillinen: Tommasi Giulietta, tämä olikin todella hyvä valkoviini =)