Ruokia%20ja%20leivonnaisia%203.2.2015%20

NELJÄN JUUSTON BROILERPIIRAKKA

1 pellillinen
 
Pohja:

6 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1 pss kuivahiivaa

1 dl ananasmehua

1 dl vettä

150 g voita sulatettuna

1 kananmuna

 

Mittaa 3 dl jauhoja kulhoon ja sekoita joukkoon kuivahiiva ja suola. Ota ananasmehu täytteen ananaspurkista ja sekoita siihen vesi. Lämmitä reilusti kädenlämpöiseksi. Sekoita neste, voisula ja kananmuna joukkoon. Lisää loput jauhot desi kerrallaan. Taikina saa jäädä melko pehmeäksi. Anna kohota lämpimässä paikassa puolisen tuntia. Levittele kohonnut taikina leivinpaperin päälle pellille ja esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.

 
Täyte:
200 g ruohosipulituorejuustoa

450 g hunajamarioituja broilerin fileesuikaleita + tilkka oliiviöljyä paistamiseen

Chili Explosionia myllystä

1 pala (170 g) Aura-juustoa murusteltuna

2 tlk pieniä ananaspaloja

2 palloa mozzarellaa kuutioituna

150 g Mustaleima Emmental-raastetta

 

koristeluun:

silputtua ruohosipulia

 

Paista fileesuikaleet pannulla kypsiksi, mausta Chili Explosionilla. Levitä tuorejuusto esipaistetun pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle broilerisuikaleet, murusteltu Aura-juusto ja ananakset. Paloittele mozzarellat ja ripottele täytteen päälle. Ripottele päälle vielä Emmental-raaste. Paista vielä 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä. Ripottele valmiin piirakan pinnalle silputtua ruohosipulia.