Ruokia%20ja%20leivonnaisia%209.11.2014%2

MARENKIRULLA

6 munan valkuainen
280g hienoa sokeria
1 kukkurainen ruokalusikallinen maissijauhoa (maizenaa)
1 tl vaaleaa, mietoa viinietikkaa (laitoin valkoista balsamicoa)
kourallinen mantelilastuja

 

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen ja vuoraa pelti leivinpaperilla johon voit halutessasi sipaista vielä mautonta öljyä.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.

Lisää vatkaamista jatkaen sokeri mukaan ruokalusikallinen kerrallaan antaen sokerin sekoittua aina ennen seuraavan lusikallisen lisäämistä.

Kun olet lisännyt kaiken sokerin, kääntele lastalla massan sekaan maissijauho ja viinietikka.

Levitä marenki voidellun leivinpaperin päälle, n. 4 cm:n kerrokseksi. Vältä liiallista tasoittelua, ettei vaahdon hieno ja kuohkea rakenne litisty.

Ripottele sitten päälle mantelilastut ja laita pohja uuniin.

Paista 200 asteessa 7-8 min tai kunnes pinta on kauniisti ruskettunut. Laske sitten lämpöä 160 asteeseen ja paista n. 20 min tai kunnes pinta tuntuu vähän kovalta sormenpäihin.

Kumoa marenkipohja leivinpaperille ja anna jäähtyä sen verran, ettei kermatäyte sula.

 

kinuskikastike:

2 dl kuohukermaa

2 dl fariinisokeria

1 rkl voita

 

Keitä kermaa ja fariinisokeria miedolla lämmöllä n. 15-20 minuuttia, kunnes seos paksuuntuu kinuskiksi. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi.

 

täyte:

2 dl kuohukermaa vaahdotettuna

1 prk (250 g) mascarponea

n. 2 rkl tomusokeria

1-2 tl vaniljajauhetta

 

Sekoita ainekset keskenään ja levitä täyte marenkipohjalle.

 

lisäksi:

200 g karpaloita

 

Ripottele täytteen päälle karpalot. Valuta lopuksi päälle kinuskikastike.

Ruokia%20ja%20leivonnaisia%209.11.2014%2

Rullaa ja siivilöi pintaan reilusti tomusokeria. Koristele karpaloilla.