Kakkuja%20ja%20ruokia%20elokuu%202012%20Kakkuja%20ja%20ruokia%20elokuu%202012%20Kakkuja%20ja%20ruokia%20elokuu%202012%20

Tein erään tutun rippijuhliin 2 rippikakkua. Ne olivat kumpikin 6 munan kakkupohjia vadelmamoussetäytteellä.

 

RIPPIKAKKU

 

kakkupohja:

6 kananmunaa

2 dl sokeria

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele varovasti vaahdon sekaan. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Jos pohja näyttää tummuvan liikaa, laita päälle leivinpaperi. Pohja kannattaa paistaa päivää ennen täyttämistä, niin se ei murene niin paljon leikattaessa.

 

kostutus:

n. 6 dl sitruunalimsaa (Sprite) 

 

täyte:

2 dl kuohukermaa vaahdotettuna

250 g maitorahkaa

300 g kotimaisia soseutettuja pakastevadelmia (paseeraa halutessasi siivilän läpi)

n. 1/2-1 dl sokeria (maun mukaan)

1 rkl vaniljasokeria

6 liivatelehteä

1/2 dl kiehuvan kuumaa vettä

2 valkuaista vaahdotettuna

 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi. Sekoita kermavaahdon joukkoon rahka, vadelmasose ja sokerit. Liuota liivatteet kiehuvan kuumaan vesitilkkaan ja vatkaa ohuena nauhana täytteen joukkoon. Kääntele lopuksi varovasti joukkoon valkuaisvaahto.

Vuoraa kelmulla vuoka, jossa paistoit kakun. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan ja laita kakun päällimmäiseksi tuleva levy vuokaan leikkuupinta ylöspäin. Kostuta kolmasosalla nesteestä. 

Levitä päälle puolet täytteestä ja nosta keskimmäinen kakkulevy päälle ja kostuta sekin kolmasosalla nesteestä. Levitä päälle loput täytteestä. Kostuta viimeisen kakkulevyn leikkuupintaa hiukan nesteellä ja nosta sitten täytteen päälle vuokaan leikkuupinta alaspäin. Kostuta lopulla nesteellä. Peitä kelmulla ja anna hyytyä yön yli jääkaapissa.

 

kakun pinnalle ennen kuorrutusta: 

ohut kerros kermavaahtoa (vaahdotin 2 dl kuohukermaa ja levitin sen tasaisesti kakun pinnalle)

 

kuorrutus:

3 pkt valkoista tai punaista marsipaania 

 

Käytä kauliessa tomusokeria, jotta marsipaani ei tartu kiinni alustaan ja kaulimeen. Kuorruta kakku marsipaanilla, suihkaise pintaan helmiäissprayta ja koristele kakku.

 

 

koristeluun:

helmiäissprayta (elitarvikeväri)

100 g sulatettua valkosuklaata 

marsipaanikukkia

silikonimuotilla marsipaanista tehty risti, värjätty hopeaspraylla

hopean värisiä sokerihelmiä