P1150853.jpg

Jäätelön idea lähti siitä, kun löysin Hellan ja viinilasin välissä-blogista ohjeen "Syntisen hyvä semifreddo". Tein massan kyseisen ohjeen ainemäärillä ja laitoin sen pyörimään jäätelökoneeseen, jota tulee käytettyä aivan liian harvoin. Tein lisäksi myös suklaakastikkeen, jonka maustoin yhteensopivaksi jäätelön kanssa =).

 

SYNTISEN HYVÄ JÄÄTELÖ

4 kananmunan valkuaista 

4 kananmunan keltuaista 

1 dl sokeria

2 1/2 dl kuohukermaa

250 g mascarponejuustoa

1 rkl Espresso-jauhetta

1 rkl tummaa rommia

3 rkl kahvilikööriä (Kahlua)

 

Sekoita mascarponen joukkoon espressojauhe, rommi ja kahvilikööri. Vaahdota sitten loput ainekset seuraavasti:

Tässä järjestyksessä tehtynä pärjää yhdellä vatkaimella: Vaahdota ensin valkuaiset kulhossa. Vaahdota sitten keltuaisen ja sokeri toisessa kulhossa. Vaahdota vielä kerma kolmannessa kulhossa.

Sekoita mascarponeseos keltuaisvaahdon sekaan. Sekoita sitten varovasti joukkoon kermavaahto. Lisää vielä lopuksi valkuaisseos kulhoon ja kääntele se varovasti massan joukkoon.

Kaada massa jäätelökoneeseen ja anna koneen käydä 45-60 min. Kaada jäätelömassa sitten n. litran vetoiseen pakasterasiaan ja pakasta vähintään muutama tunti, mielellään yön yli, niin massasta saa pyöriteltyä palloja jäätelökauhalla.

 

SUKLAAKASTIKE AIKUISEEN MAKUUN


2 dl kuohukermaa

150 g tummaa suklaata

1 rkl voita

1 tl espressojauhetta

1 rkl rommia

1 rkl kahvilikööriä (Kahlua)

 

Kuumenna kerma ja lisää sekaan paloiteltu suklaa. Sekoittele kunnes suklaa sulaa. Lisää loput ainekset ja tarjoile jäätelön kastikkeena.